Pehtoorin Pihahyvä 2 on kompostoitu lantaseos, voimakas eloperäinen lannoite yleiskäyttöön puutarhoissa ja viljelmillä.
Kauppias suosittelee PihaHyvän lantaseosta:
”Kokeilin omassa pihassa vanhoille marjapensaille, sekä uusien perennojen istutuskuoppaan. Tulokset ovat silmin nähden vahva kasvuunlähtö ja suuri marjakoko. Erittäin hyvä yhdistelmä on laittaa 2-3 cm:n kerros kuorikkeen alle pensaille ja perennoille.”
Nurmikoiden hoitolannoittamisessa voidaan levittää noin 1 cm paksuinen kerros nurmikon päälle. Levittämisen jälkeen on Pihahyvä haravoitava ruohon joukkoon siten, että heinätulee Pihahyvän läpi. Nurmiheinä ei saa jäädä Pihahyvän alle. Nurmikoiden uusimisessa voidaan Pihahyvä sekoittaa paikalla olevaan maahan jyrsimällä noin 15 paksuiseen maakerrokseen 5 cm Pihahyvää joukkoon.
Pehtoorin Pihahyvä on orgaaninen lannoitevalmiste, joka on valmistettu kompostoimalla,broilerin ja hevosen lantaa. Se sisältää kasvien kasvun kannalta tärkeitä ravinteita kuten
typpeä (7 kg/tn), fosforia (2,5 kg/tn) ja kaliumia (6,5 kg/tn).
Osa ravinteista on välittömästi kasvien käytettävissä ja osa vapautuu kasvukauden edetessä maan pieneliötoiminnan tuloksena.
Siten tuotteen mukana tulee maahan orgaanista ainesta, joka edesauttaa maan hyödyllistä eliöstöä, lisää humusta ja parantaa mm. kasvien vesitalouden kannalta tärkeää maan rakennetta.
Käyttömäärä ja levitys: Käyttömäärään vaikuttavat mm. viljeltävän kasvin ravinnetarve, maan kasvukunto ja ravinnetila. Esimerkiksi Pehtoorin Pihahyvän levitysmäärän ollessa 5tn/ha tulee tuotteessa typpeä 34 kg/ha, fosforia 12 kg/ha ja kaliumia 33 kg/ha.
Valmistaja: Humuspehtoori Oy, Kantokyläntie 63, 36600 Pälkäne, puh 0400 236 145,
humuspehtoori@humuspehtoori.fi, hyväksyntänumero: FIC029-00871/2006NA