Kuusen taimen käsittely ja istutus

Kestävästi kotimainen
Kuusi myydään yleensä paakkutaimena. Taimea siirrettäessä nostetaan aina paakusta varovasti, ei kasvin rungosta. Paakku ei
saa päästä hajoamaan. Kotiinkuljetettaessa taimi täytyy kaataa, mikäli peräkärry on kuomuton. Kotipihassa taimea voi siirtää
varovasti esim. pressun päällä tai nokkakärryllä istutuskuopan viereen.

Kasvualustana metsäkuusi suosii tuoretta ravinteikasta maata. Savipitoiseen maahan kannattaa lisätä hiekkaa, hiekkamaahan
multaa. Parannetun kasvualustan olisi hyvä olla 0,5-1 m syvä, riippuen pohjamaan laadusta. Kuusi on sopeutuvainen
kasvualustan suhteen, kunhan maa ei ole kovin tiivistä eikä kovin karkeaa.

Taimi istutetaan varovasti. Istutussyvyys on sopiva, kun paakun päälle jää 1-2 cm multaa.

Paakkutaimilla on yleensä juuristo ympärillä maatuva säkkikangas. Sitä ei kannata poistaa ettei juuripaakku hajoa.
Taimi kasvattaa juuriston kankaasta läpi. Istutuksen jälkeen tyvellä oleva solmu kannattaa avata, jottei se ala kiristämään
Kasvavaa tyveä.

Isot taimet tuetaan ensimmäiset 1-2 kesää. Kaksi tai kolme tukikeppiä. Näin juurtuminen ei häiriinny ja taimen runko
lähtee kasvavaan suoraan.